Basel Show

Sveitsiläisten kellojen maine on maailmankuulu. Monet jopa ajattelevat, että vain sveitsiläinen kello kelpaa omaan ranteeseen. Omapäisenä kansana meillä suomalaisilla on toki omiakin kelloverstaita, joiden yksilölliset mallit kiehtovat monia. Raakakoneisto näihinkin tosin tulee usein Sveitsistä.

Kullanvärinen korkokenkäpari kuuluu aasialaiselle leidille. Kipakkaan sävyyn hän komentaa löytötavaravirkailijaa Baselin päärautatieasemalla. Hiki valuu miehen otsalla, työympäristö on masentava ikkunaton harmaa kellaritila ja edessä on aasialainen liikenainen täydessä tällingissä kertomassa mielipiteitään. Virkailija ojentaa lomakkeita samalla, kun keskustelua käydään kiivaaseen tahtiin. Minun käy sääliksi virkailijaa.

Omakaan tilanteeni ei ollut kehuttava. Olin huolettomasti jättänyt harkiten pakatun matkalaukkuni junaan, joka oli kerennyt jatkamaan matkaansa jonnekin muualle. Samaistuin miehen tuskaan helposti, koska itsellänikin oli vähän epätoivoinen olo. Suomessa oli talvi, täällä Sveitsissä kesä. Matkalaukussani oli huolellisesti pakatut parhaimmat vapaa-ajanvaatteeni, muodikkaat puvut, sekä useita kenkäpareja. Heinänuha iski päälle välittömästi saavuttuani Baseliin ja kaipasin apteekkia ostaakseni antihistamiinia. Olin taas unohtanut kuinka joka kerta saan ankaran allergisen reaktion matkustaessani keväiseen Baseliin lumen ja jään keskeltä.

Mustan puvun olin pakannut fiksusti päälleni. Suora lento Helsingistä Zurichiin oli helppo rasti puku päällä. Tunnin junamatka Baseliin ykkösluokassa oli tyyris, mutta olin tottunut matkustamaan Euroopassa vain ykkösluokassa.  Sitä paitsi kukaan ei ykkösessä mulkoillut alta kulmain siistiä pukuani.

Aasialainen on saanut selvitettyä asiansa ja purjehti ohitseni kuin juhlaliputettu sotalaiva. Hänen asiansa oli sama kuin minulla, mutta olin päättänyt lähestyä virkailijaa ystävällisellä ja keskustelevalla asenteella. Arvelin ettei hän kestäisi enempää stressiä.

Markkinoidakseen kellojaan sveitsiläiset ovat järjestäneet joka kevät ylellisen Basel Shown, myyntimessut hienoimmille kelloilleen. Rolexin, Patek Philippen, Omegan, Zenithin miljoonia maksavat monikerroksiset messutalot on rakennettu jättimäisen hallin sisälle. Päähallin lisäksi muut messuhallit ovat täynnä kaikkialta maailmasta tulleita kello- ja korualan brandejä. Myös Nokia myi puhelimiaan täällä, mutta erityisellä luksusbrandillään. Jalometallikuoriset Vertu-puhelimet oli koristeltu jalokivin, eikä heidän osastolleen ollut ilman kutsua mitään asiaa.

Olin jo Baselin messujen konkari ja tiesin mitä odottaa. Sovittuja tapaamisia oli joka päivälle ja ostoksia piti tehdä. Nyt piti kuitenkin ensin hoitaa tämä matkalaukkuasia pois päiväjärjestyksestä. Selvitin virkailijalle ystävällisin sanankääntein unohtaneeni laukkuni junaan, joka juuri lähti asemalta. Hän oli selvästi jo toipumassa edellisen asiakkaansa aiheuttamasta tunnemyrskystä ja pystyi omasta mielestään antamaan minulle hyvän neuvon. 

Koska juna oli jatkanut matkaansa rajan yli Saksaan, olisi parasta kun selvittäisin asiani Baselin saksanpuoleisella asemalla. Todellakin, Baselissa on kaksi juna-asemaa, joista toinen onkin saksalaisten hallinnassa. Hyppäsin taksiin ja kiirehdin Baselin Badische Bahnhofin asemalle. Matka ei ollut pitkä, mutta muutaman kilometrin kuitenkin. Toiveikkaana astelin asemarakennukseen puhuttelemaan virkailijoita.

Löydettyäni oikean virkailijan kerroin huoleni ja pyysin heitä soittamaan junan konduktöörille, jotta hän nostaisi punaisen laukkuni paikkani yläpuolelta ja valmistelisi sen lähettämistä tälle juna-asemalle. Suuret silmät katsoivat minua kuin olisin heikkopäinen. Junahan oli sveitsiläinen, ei saksalainen. Heillä ei ole mitään keinoa ottaa yhteyttä junan konduktööriin, eikä mitään mahdollisuutta tavoittaa muutenkaan laukkuani. 

Taisin nyt saada selville aasialaisen ladyn turhautumisen syyn edellisellä asemalla. Hän oli selvästi tulossa samoille messuille ja jäänyt pois tällä saksanpuoleisella asemalla, koska se on lähempänä messuhalleja. Häntä vain oli pompoteltu asemalta toiselle toisin päin. 

Aurinkoinen Basel otti minut syleilyynsä, jatkoin McDonaldsin ohi kohti apteekkia. Kaikki oli niin kuin pitääkin, mitäpä sitä ihminen yhdellä laukulla.