Ensimmäinen timanttiostos

Kultasepänalan oppilaana timanttiluokitukset tulivat minulle tutuiksi koulutuksen pakollisena osana 80-luvun loppupuolella. Pohjoismainen Timanttinimikkeistö oli laajalti käytössä Suomessa. Kun 90-luvun puolivälissä tein ensimmäisen kommelluksien täyttämän matkani timanttien pääkaupunkiin Antwerpeniin, en vielä aavistanut kuinka merkityksellinen ja samalla tyypillinen matkani oli. Merkityksellinen siksi, että ensimmäiset timanttikaupat antoivat tärkeää kokemusta, joka hälvensi monia harhaluuloja timanttikaupan luonteesta. Tyypillinen siksi, että matkoilla minulle aina sattuu ja tapahtuu erilaisia harmittomia sattumuksia. Tällä reissulla tuli osakseni pärjätä ilman luottokorttejani vain vähäisellä käteisvaroillani. Pajalla raudan erottamiseen kultajauheesta käyttämäni magneetti oli tuhonnut magneettiraidat luottokorteistani. Sirukortteja ei vielä silloin tunnettu. Hotellin päästyäni kysyin kynää lainaksi ja kirjoitin kauniin kirjeen vaimolleni: voitko maksaa hotellihuoneeni pankkisiirtona? Faksi löysi perille ja sain huoneen käyttööni. Se sama De Keyserlein McDonalds joka pelasti minut paastolta on vieläkin samoilla sijoillaan, muutaman markan käteiseni riittivät pariin hampurilaiseen. En osaakaan erottaa timantteja ja elämää toisistaan, vaan ne ovat kasvaneet yhteen kuin muratti aitaan. 

Minun piti päästä timanttikaupan lähteelle saadakseni parhaan hinnan ja oppiakseni ammattini paremmin. Olin perustanut oman kultasepänpajani muutamaa vuotta aiemmin ja timanttikorut olivat pääasiallinen elinkeinoni. Timantit ovat vieläkin rakkain osa, sekä isossa roolissa liiketoiminnassani. Kultaseppänä luulin tietty osaavani riittävästi timanteista tehdäkseni kansainvälistä kauppaa vierailla valuutoilla ja tukkuhinnoin luotettavista lähteistä. Olin väärässä ja oikeassa. Osasin riittävästi ostaakseni, sain hyvän hinnan, mutta kaikista parasta oli aloittaa suuri seikkailu jonka en tiennyt alkavan. Väärässä olin vähän jokaisessa asiassa jonka olin siihen mennessä oppinut, onnekseni en sitä silloin tiennyt.

Jatko-opiskeluaikanani olin käynyt tutustumassa Italian korumessuihin Vicenzassa. Loisteliaat korut ja kalliisti pukeutuneet jalokivialan ammattilaiset olivat toisesta maailmasta Suomen todellisuuteen tottuneelle. Omaa opiskelijan varattomuuttani koitin peitellä sivistyneellä puheenparrella. Jospa nuo kovat korualanammattilaiset hämääntyisivät ja pitäisivät minuakin mahdollisena asiakkaana. Oli hyvä kun reissussa kulki yhteismatkalla joukko samassa asemassa olevia opiskelijoita. Kielitaitoisena sain puheroolin monesti myös toisten kysymyksien esittäjänä. Opin nopeasti asioita joita en olisi itse kehdannut kysyä, mutta kun teki palveluksen kaverille, asia tuli kysyttyä. Erityisen mieleenpainuva kokemus tällä retkellä oli saappaan muotoinen lasinen kahden litran oluttuoppi. Minä ja Karri saimme nauttia tämän ulkomaan ihmeen vuonna 1992.

Suomi liittyi Euroopan Unioniin 1995 ja sisämarkkinat avautuivat minulle myös timanttikaupassa Belgiasta. Markka oli valuuttamme ja sitä sai vaihtaa Belgian frangeihin vapaasti. Timantit maksettiin silloin ja maksetaan vieläkin Amerikan dollareilla. Antwerpenin oma erityistalousalue, timanttikortteli, noudattaa omia vero- ja arvonlisäverolakejaan. Erityistalousalue on timanttikaupan edellytys, sujuva kansainvälinen kauppa ei onnistu ilman alan luonnetta ymmärtävää lainsäädäntöä. Antwerpenin timanttikaupalla onkin perintönään vuosisatainen luottamuksen verkko ja ammattitaito. Sanomattakin on selvää, ettei tällaiset lait tietenkään olisi Suomessa mahdollisia.

Ostettuani ensimmäiset timanttini Belgiasta katselin niitä ihmeissäni pienessä pajamyymälässäni Tampereen kävelykadulla. En tuntenut etukäteen ketään Antwerpenista, eikä suomalaisilla sepillä ollut tapana käydä ostoksilla itsenäisesti timanttihiomoilla. Oli kuin olisi tehnyt syntiä ohittaessaan suomalaiset timanttitukut. Siitä piti olla ihan hiljaa, että pysyi väleissä kaikkien kotimaisten toimijoiden kanssa. Mitä olivat nämä timantit? Suomalainen timanttiterminologia oli unohdettava Antwerpenissa. Kukaan tapaamistani ammattilaisista ei puhunut väreistä Pohjoismaisen Timanttinimikkeistön (PTN) mukaisella Wesselton tai Top Wesselton arvoilla. Väri, puhtaus ja karaattipaino olivat tarkasti merkitty GIAn timanttitermein timanttipaperin päälle. Timanttien hinta oli karaattihintana dollareissa ja ohessa oli nippu outoja merkintöjä. Ehkä se hionnan laatu oli niitä kryptisiä merkintöjä?

Pienten itsehankittujen timanttien merkitys oli paljon suurempi kuin niiden rahallinen arvo. Olin nyt valmis aloittamaan laadukkaiden korujen valmistuksen taloudellisesti kestävällä pohjalla. Se olikin ensimmäinen oppituntini timanttien arvon määrityksestä.

Iiro Suokko, kultaseppä, GIA Graduated Gemologist